Ossin hoitovihko

27.7. Osterian saapuu paikalle

Musta ori seisoi hölmön näköisenä trailerissa siniset kuljetussuojat jaloissaan ja holtiton harja letitettynä useammalle letille. Se hörisi hiljaa ja heilutteli korviaan, kun pakkasimme autoa. Sovimme Tuijan kanssa, että toisin tallille vain ehkä 1/1000 varusteistani, sillä en halunnut viedä kaikkea tilaa pienestä satulahuoneesta. Oriin kamalan pitkä varustelista raastoi jo omiakin hermojani, joten ajattelin, etten hankaloita Hämäläisten elämää paljoa. Noin viisi kassillista ylimääräisä varusteita odotteli tila-auton takapenkillä, ja jaloissani olevat kaksi varustekassia olin nimennyt ”tallivarusteiksi”. Kasseissa oli yksi kutakin loimea, yhdet yleissuitset ja yksi yleissatula + muut yleisvarusteet. Joonatan oli nauranut noin tunnin, kun kerroin ottavani vain vähän varusteita. ”No, aina voi tarvittaessa kotoa raahata sitten mukanaan!”


Kun kaikki oli vanhasta tallista tyhjennetty autoon ja Ossi oli tylsistynyt seistessään trailerissa, olimme valmiita lähtemään. Joonatan odotti minua jo kuskin paikalla, kun hyvästelin tallin työntekijöitä, jotka vuosien aikana ehtivät tulla jo tutuiksi. Yhden hoitajan halasin kyyneleet silmissäni, mutta sovimme, että hän saisi tulla tervehtimään oriita useamminkin. Tyttö kävi vielä halaamassa Ossia ennen lähtöämme, mutta viimein pääsimme tielle kohti uutta kotipaikkaa. Matkan ei pitänyt olla kuin pari kymmentä kilometriä pidempi, mutta toisaalta talli olisi lähempänä kuin vanha tallimme. Ossi näytti nuokkuvan trailerissa koko matkan ajan, Joonatan lauloin äänekkäästi radion mukana pysyäkseen hereillä ja minä meinasin siitä huolimatta nukahtaa. ”Muistuta, että ens kerralla alotetaan pakkaaminen AJOISSA, eikä aamusta!” Joonatan huomioi laulunsa välistä naureskellen.


Heräsin lyhyistä unistani siihen, kun minua vain hieman pidempi mies suukotti päätäni, jotta saisi minut hereille. Haukotellen heitin siniset varustekassit ulos autosta ja loikkasin itse niiden viereen. Tallipiha oli tyhjä, joten lähetin avomieheni hakemaan tallista henkilökuntaa – jos siellä sellaista olisi. Itse kaivoin trailerin avaimen taskustani ja laskin sillan alas. Ossi seisoi hiljaa paikallaan, kun laskin takapuomin ja kävelin sivuovesta sen eteen. Ori laskeutui trailerista vauhdilla, mutta hallitusti alas Hämäläisten perheen pihaan. Heidän kotitalonsa ovella joku seisoi vilkuttamassa meille, oletettavasti Petri. Tervehdin häntä vilkuttamalla takaisin Ossin syödessä tienreunustan ruohoa. Joku vihelteli trailerin takaa välttääkseen suuren mustan säikkymisen, ja Joonatan palasi vanhemman naishenkilön kanssa paikalle. ”Terve! Ja tämäkö on Ossi?” nainen kysyi tervehdittyään minua ja annettuaan oriin nuuskia naamaansa. Hän taputti Osteria kaulalle tuttavallisesti ja ori hirnahti kimeästi. ”Oletpa hölmö. No, tulkaa, käydään kattomassa teidän karsina ja viedään Ossi vaikka tarhaamaan, jos kelpaa!”


Kun olimme saaneet Ossin ulos kiljumaan tammoille ja ravaamaan pitkin tarhaansa aurinkoisessa päivässä musta karva kiillellen, lähdimme tutustumaan itse talliin. Tuija esitteli kaiken perinpohjaisesti ja piti huolen, että muisti kertoa kaikki sähkökatkaisimet ja mistä valot ja vedet menivät päälle, ja olin mahdottoman tyytyväinen palveluun. Kun lähdimme raahaamaan mustan oriin kamoja varustehuoneeseen, kuulin Joonataninkin kiittävän naista esittelystä. ”No, pitäähän täällä asiakkaat tyytyväisinä pitää!” hän nauroi kantaessaan ystävällisesti Ossianin loimia käsissään.


Kun kaikki oli paikallaan ja autossa vain ylimääräiset varusteet, Joonatan lähti vielä tarkistamaan papereita Tuijan ja Petrin kanssa ja minä lähdin vielä hakemaan Ossin sisälle. Musta ori oli rauhoittunut sen verran, ettei se enää juossut pää viidentenä jalkana pitkin tarhaa. Se piti yhä hyvinkin lujaa ääntä ja tarhaavat tammat katselivat sitä mielenkiinnolla, kun nappasin pörisevän ja huutelevan oriin kiinni ketjunarulla ja lähdin sen kanssa sisään. Ori steppasi kaula pyöreänä naikkosten ohi itseään esitellen, mutta tiukasti sitä komennettuani Ossi luovutti ja suorastaan läsähti takaisin mustaksi pötköksi – ei se ainakaan komeimmillaan ollut! Jätin orin tyhjään talliin tutkimaan uutta karsinaansa hiljaa höristen, annettuani sille ensin kasan herkkuja taskustani. ”Nähdään poika huomenna!”